AUDENTES-TYÖLLISTÄMISHANKE

Yksilöllistä työllistämispalvelua

työnantajien ja työnhakijoiden tarpeisiin

Ihminen on ruumiin ja sielun kokonaisuus. Mielenterveytemme ja henkinen hyvinvointimme on yhtä tärkeä osa hyvinvointiamme kuin fyysinenkin terveys. Aikuiselämästämme vietämme noin neljäsosan työssä. On selvää, että henkinen hyvinvointi kumpuaa yhtenä osana myös mielekkäästä työstä. Työ on merkittävä osa identiteettiämme. Siksi työpaikan olemassaolo on perustavanlaatuinen osa hyvinvointiamme. Työttömyys vaarantaa juuri tätä hyvinvointia.

Tarjoamme työnantajalle

Yrittäjä saattaa kokea, että lisätyöllistäminen on yritykselle riski.

Työntekijän palkkaamista edeltää usein tilanne, jossa yrityksen tilauskanta kasvaa ja olemassa olevan henkilökunnan aika ei ilman ylitöitä riitä suoritukseen. Ylityöt eivät ole pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu. Ne kasvattavat lisäkustannuksillaan tuotantokustannuksia, ja kasvu uhkaa tyrehtyä siihen. Korkeammalla hintatasolla tilauskanta puolestaan laskee. Jos voidaan työllistämistä helpottaa, niin rekrytointi voisi olla riskittömämpää.

Koska valitsemme asiakkaamme itse, pystymme muuttamaan mahdollisia valintakriteereitä dynaamisesti tarpeiden mukaan.

Hankkeemme rekrytoi työvoimaa työnhakijoiden joukosta, jotka ilman apua eivät osaisi työllistyä. Näiden henkilöiden työllistymiseen käytetään täsmäkoulutusta, työharjoittelua ja mahdollisesti muita riskiä pienentäviä keinoja. Esimerkiksi oppisopimuskoulutus korvaa osan palkkakustannuksista.

Hankkeellamme on kokemusta työllistämiseen liittyvästä byrokratiasta sekä riittävästi resursseja räätälöidä yksilöllistä palvelua niin työnantajalle kuin työnhakijallekin.


Tarjoamme työnhakijalle

Jokainen työnhakija on persoona. Heidän tarpeitaan ei voida yhdenmukaistaa.

Niillä tahoilla, jotka palvelevat suuria työnhakijamassoja, ei kustannussyistä ole mahdollista tarjota kovin yksilöllisiä palveluita. Koska hankettamme hallinnoi EMY ry, joka on aatteellinen voittoatavoittelematon yhdistys, niin meillä on mahdollisuus paneutua jokaiseen tapaukseen erikseen ja etsiä optimaalista ratkaisua.

Tämä moninkertaistaa mahdollisuuden löytää juuri sinulle sinulle sopivan ratkaisun. Se, että päädyit asiakkaaksemme, on tuonut unelmatyöpaikkasi lähemmäs Sinua.

Me emme hyväksy käsitettä vajaakuntoinen asiakas. Sen sijaan puhumme asiakasryhmästä, jolle syystä tai toisesta, jolle syystä tai toisesta osa työkyvystä on kadonnut. Meille he ovat osatyökykyisiä työnhakijoita.

Työkykyä voidaan tarvittaessa rakentaa uudestaan Järjestökatumme tarjoamien toimintamahdollisuuksien avulla. Meille voi esimerkiksi tulla ensin keskustelu-, vertais- ja harrasteryhmiin. Tarjoamme myös kuntouttavaa työtoimintaa, työelämävalmennusta ja -harjoittelua. Palkkatuetun työn loppuvaiheessa voidaan löytää työsuhde vapailta markkinoilta hankkeemme avustamana.

Kysy rohkeasti!

Hankkeen rahoittavat TE-keskus ja Espoon kaupunki

Palvelumme on maksutonta eli palvelustamme et missään vaiheessa maksa mitään!


Yhteystiedot:

Audentes tiimi:

Laszlo Szilagyi, hanketyöntekijä, 050-310 7981, laszlo.szilagyi(at)emy.fi

Olli Ohvo, hanketyöntekijä, 050-310 7985, olli.ohvo(at)emy.fi

(Matinkylä, Matinkatu 22, 2. kerros) Espoon Karttapalvelun karttalinkki

Kaj Järvisalo, hankevastaava, 050-552 1049, kaj.jarvisalo(at)emy.fi

Matti Säteri, hanketyöntekijä, 050-310 7980, matti.sateri(at)emy.fi

(Espoon keskus, Pappilantie 5, 2. kerros) Espoon Karttapalvelun karttalinkki