EMY ry:n ryhmätoiminta

Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry:ssä toimii paljon erilaisia ryhmiä. Osa ryhmistä kokoontuu Emyssä viikoittain ja osa kerran tai pari kuukaudessa. Ryhmät ovat avoimia ryhmiä, joihin sopii tulla tutustumaan ja osallistumaan. Ryhmien skaala on laaja. Tarjolla on niin liikunnallisia, taiteellisia kuin keskusteluunkin painottuvia ryhmiä. Kunkin ryhmän kokoontumispaikka mainitaan ryhmän esittelyn yhteydessä.

Kaikki EMY ry:n ryhmät on koottu yhteen ryhmäkalenteriin (PDF). Kalenterin avulla voit tutustua ryhmätarjontaan - mikä ryhmä sinua kiinnostaisi?

Ryhmätoimintaa Emyssä

Kerran kuussa Meriemyn levyraati kokoontuu Meriemyyn kuuntelemaan, muistelemaan ja arvostelemaan levyjä. Helmikuun levyraati pidetään pe 10.2. klo 14 teemalla latinalaisen amerikan musiikkia - Ota mielesiäsi CD-levyjä mukaan, niin kuunnellaan ja keskustellaan niistä yhdessä iltapäivämme iloksi. Varalla on myös kirjaston levyjä, jos omat unohtuvat. Mukana Tiina.

Maanantaisin klo 16.30 - 17.30 Salsaa ja rivitanssia Lagstadin koulun salissa (Vanha Lagstadintie 13). Parillisina viikkoina ryhmässä tanssitaan salsaa tai parisalsaa ja parittomina viikkoina rivitanssia alkeistasolla. Otathan omat sisäkengät mukaan. Tervetuloa mukaan löytämään tanssin ilo! Vetäjänä Sanna.

Maanantaisin klo 17 - 19 Sielun maisemien maalausryhmä kokoontuu Lilla Karyllissa Olavin johdolla. Kaikki ovat tervetulleita, taitovaatimuksia ei ole.

Joka toinen tiistai klo 17 - 19 Nuorten aikuisten avoimet illat kokoontuvat Auroranportin palveluasuntojen kerhotilaan (Aurorankuja 2). Mukaan ovat tervetulleita kaikki 18-35-vuotiaat. Ryhmän ohjaajana toimii Tiina, jolta saa myös lisätietoja p. 050 310 7987 tai tiina.pajula(at)emy.fi.

Ti 24.1. tehdään retki keilaamaan hohtokeilausta Sellon keilahalliin. Yhteislähtö Auroranportista keilahallille klo 16.45 ja paluu Auroranporttiin klo 19.30 mennessä. Yhteislähtö Lilla Karyllista Auroranporttiin jo klo 16.15. Huom! Tälle kerralle ennakkoilmoittautumiset ti 17.1. mennessä suoraan Tiinalle.

Ti 7.2. Erilaisten lautapelien pelailua

Ti 21.2. Pizzailta: leivotaan ja syödään pizzaa

Ti 6.3. Askarrellaan (Lisätiedot myöhemmin)

Mielihyvä-ryhmä tukea tarvitseville maahanmuuttajanaisille Asukastalo Kylämajassa (Matinkatu 7, Matinkylä). Ryhmässä keskustellaan, tehdään käsitöitä, tutustutaan eri kulttuureihin, tehdään ruokaa yhdessä, jumpataan ja opiskellaan uusia suomen kielen sanoja. Ryhmässä puhutaan suomea. Voit tulla mukaan, vaikka vasta opettelet suomea! Voit kysyä lisää Riikalta p. 050 367 2676 tai riikka.koola(at)emy.fi Mielihyvä-ryhmän kalenterin voit ladata tästä (pdf). Finnish speaking support group for immigrant women Tuesdays from 10 'till 12 Are you a woman and are you immigrant? Do you have worries? Do you have hard things in your life? Are you lonely? You are welcome to come to Mieli-group every tuesday between 10-12 at Asukastalo Kylämaja (Adress: Matinkatu 7, Matinkylä). In the group we have conversations about different subjects, we do arts and crafts, we get know more about different cultures, we do together good food, we do gymnastics, we study new finnish words. We speak finnish in the group. You can also come, even you speak a very few words in finnish yet. You can ask more from Riikka tel. 050 367 2676 or email riikka.koola(at)emy.fi

Tiistaisin klo 17.30 - 19 Mielen maisemien maalausryhmä kokoontuu Meriemyyn. Vetäjänä Olavi. Kaikki kuvallisesta ilmaisusta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!

Parillisten viikkojen tiistaisin klo 18 - 19.30 Keskusteluryhmä kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville kokoontuu Lilla Karylliin. Mukana Reijo, Johanna ja Marko, tervetuloa! Ryhmä kokoontuu tammi-helmikuussa ti 24.1., ti 7.2. ja ti 21.2.

Keskiviikkoisin klo 19.30 - 21 pelataan sulkapalloa Meritorin koulun salissa (Merivalkama 9). Ryhmä etsii uutta vetäjää, siihen saakka mukana Sirpa.

Keskiviikkoisin klo 19 - 20 pelataan sählyä Lagstadin koulun salissa (Vanha Lagstadintie 13).

Torstaina 2.2. ja 16.2. klo 13 - 15 lauletaan karaokea Lilla Karyllin yläkerrassa. Tule mukaan laulamaan! Mukana Camilla.

Torstain toimintaryhmä klo 18 - 20 kokoontuu torstaisin Lilla Karyllissa. Ryhmässä on aina jotakin mukavaa tekemistä. Ryhmä on avoin kaikille ja ryhmään osallistuminen ei maksa mitään. Ryhmää ohjaa Tiina tai Eeva. Lisätietoja ryhmästä saat Tiinalta (p. 050 310 7987 tai tiina.pajula(at)emy.fi).

To 26.1. klo 18 - 20 Kokkaillaan erilaisia keksejä Lilla Karyllissa.

To 2.2. klo 18 - 20 Retki Lippulaivan keilahalliin keilaamaan. Lähtö Lilla Karyllista klo 18. Ilmoittauduthan ilmoitustaulujen listaan tammikuun aikana!

To 9.2. klo 18 - 20 Askarrellaan tuikkulyhtyjä lasipurkeista ja koristemaalataan saviruukkuja.

To 16.2. klo 18 - 20 Leikkimielistä musavisailua Lilla Karyllissa sekä heijastinaskartelua.

To 23.2. klo 17.30 - 20 Tehdään retki Ateneumin taidemuseoon katsomaan Carl Larssonin näyttelyä Hyvän elämän jäljillä. Lähtö jo klo 17.30 Lilla Karyllista, ilmoittautumisia ei tarvita.

To 1.3. klo 17.30 - 20 Tehdään retki Meriemyn viereiseen biljardisaliin pelailemaan biljardia. Ilmoittautumiset to 23.2. mennessä ilmoitustauluille tai p. 050 310 7987.

Torstaisin klo 18.30 - 20 pelataan sählyä Mikkelän koulun salissa (Lanttikatu 7).

Perjantaisin siivousryhmä klo 10 alkaen Lilla Karyllissa. Siivousryhmässä siivoamme yhdessä jäsentaloamme. Jaamme tehtävät oman kiinnostuksen mukaan. Siivouksen jälkeen nautimme yhteisen talkooaterian. Huom, ryhmälle etsitään uutta vetäjää, lisätietoa Kati Tarkiaiselta p. 050 310 7986.

Perjantaisin Musaryhmä klo 12 - 13 Lilla Karyllin sinisessä huoneessa. Musaryhmä kuuntelee musiikkia ryhmäläisten toiveiden mukaan ja keskustelee musiikista. Voit ottaa myös omia levyjäsi mukaan. Mukana Kim tai Sami. Kaikki ovat tervetulleita uppoutumaan musiikin maailmaan!

Perjantaisin Bänditaitoryhmä klo 13 - 15Lilla Karyllin yläkerran musiikkihuoneessa. Ryhmää ohjaa musiikkiterapeutti Timo. Tervetuloa!

Perjantaisin kuntosalivuoro klo 16 - 17 Kannunsillanmäen kuntosalilla (Kannunsillankatu 4). Tule treenaamaan hyvässä porukassa ilman maksua. Mukana Sirpa (tiedustelut p. 050 310 7982).

Lisää ryhmiä esittelyineen ja muuta tietoa Emyn toiminnasta löydät kuukausitiedotteesta (PDF)