Länsituuli-hanke
Emylle on myönnetty STEA:lta hankerahoitus vuosille 2024-2026. Länsituuli-hanke keskittyy kohtaamispaikkatoiminnan kehittämiseen Kirkkonummella (Kirkkonummen seudun mielenterveysyhdistys KISU ry:n kohtaamispaikka Kimi osoitteessa Eerikintörmä 2) sekä mielenterveyttä tukevien ryhmätoimintojen käynnistämiseen Kirkkonummella, Vihdissä, Lohjalla, Siuntiossa ja Inkoossa. Vuonna 2026 toimimme myös Karkkilassa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen myöntämän avustuksen mahdollistamana.
Emyn Länsituuli-hankkeessa työskentelee Hanna Parikka hanna.parikka@emy.fi p. 0503107988
Vuoden 2025 aikana saimme aloitettua toiminnan hankkeen kaikissa viidessä kunnassa kiitos verkostoyhteistyön. Länsituuli-hankkeen kalenterissa on monenlaisia ryhmiä aina matalan kynnyksen liikunnasta luovaan tekemiseen ja kohtaamiskahvilaan. Kuulumisia vaihdetaan kahvikupin äärellä ja lautapelien äärellä keskustellaan muista ajankohtaisista asioista. Hienot vapaaehtoiset mahdollistavat monipuolisen toiminnan laajalla hankealueella.
Vuosi 2026 on alkanut vauhdilla ja positiivisella energialla. Toiminta on aloitettu kuudennessa kunnassa, eli Karkkilassa, ja paljon uutta toimintaa on pyörähtänyt käyntiin alkuvuoden aikana. Olemme kiitollisia ja iloisia kaikista toiminnan pariin löytäneistä mahtavista osallistujista. Kiitos kaikille Länsituulen matkassa kulkeville osallistujille, vapaaehtoisille sekä tietenkin yhteistyökumppaneille! Ilman hienoa yhteistyötä ei Länsituuli-hanke olisi sellainen jollaisena sen nyt tunnemme.
Ollaan ihmisiä toisillemme ja jutellaan kun nähdään!
Kevät tuo mukanaan väriä Länsituulen tapahtumarikkaaseen arkeen
Kevät ja valo ovat vihdoin täällä! Ryhmissä ollaan jo kovasti iloittu kevään merkeistä ja pääsiäisaskartelut ovat ilahduttaneet mieliä monessa kunnassa. Miten sitä joka vuosi ilahtuukin niin paljon kevään ensimmäisistä kukkasista?!
Huhtikuussa on taas tiedossa paljon uutta ja kivaa, erityisesti liikunnan puolella kun Nummelassakin päästään liikkumaan matalalla kynnyksellä. Erityisen hienoa on se, että alkuun pääsemme vapaaehtoisen voimin! Kiitos Vihti jälleen kerran hyvästä yhteistyöstä! Kuluvan kuukauden kalenterin löydät sivun alaosasta. Katso tästä tulevat huhtikuun tärkeimmät tärpit:
- 1.4. Byakaffet Inkoon Degerbyssä klo 10–12.
- 1.4. Kansainvälinen kokkausilta Nummelassa klo 17–20.
- 7.4. Kansainvälinen verkostoitumisilta Nummelassa!
- 9.4. ja 23.4. Inkoo nuoret aikuiset klo 16–18.
- 11.4. lauantaina klo 14-16 Nummelan koulussa Catch´n Serve Ball -lajiin tutustumista.
- 16.4. Kävelyjalkapalloa Hannan ja Suvin kanssa Laurentius- koululla klo 15–16.
- 20.4. Siuntion uuden ryhmän aloitus klo 10.30–12.30.
- 23.4. Sateenkaarikahvila Lohjalla klo 16–18.
- 23.4. Naisten liikuntavuoro Lohjalla Laurentius-koululla klo 15–16.
Länsituulen toiminta kunnittain, tervetuloa mukaan!
Kirkkonummi
Maanantaisin toiminnallisia ryhmiä klo 10.30 ja 13.00 Kisu ry:n kohtaamispaikka Kimissä.
Ryhmissä on vaihtelevaa ohjelmaa, kuten kokkailua, ulkoilua tai askartelua.
Lisätiedot Sandra 050 310 7983
Nuorten aikuisten (18–29-vuotiaiden) Olotila
tiistaisin klo 16–19. Kokoonnumme parillisten viikkojen tiistaisin Tolsassa (Sinipiiantie 2) ja parittomien viikkojen tiistaisin Masalassa (Puolukkamäki 7). Olotila kokoontuu siis vuoroviikoin Masalassa ja Tolsassa koko kevätkauden.
21.4. Olemme menossa porukalla Masalan nuorisoteatteriin katsomaan William Shakespeare: Kuten haluatte -näytöstä.
Olotila toteutuu yhteistyössä Kirkkonummen etsivän nuorisotyön, Ohjaamon, Kirkkonummen seurakuntayhtymän sekä Emyn kanssa. Olotilassa pelaillaan, kokkaillaan ja nauretaan. Tuu moikkaamaan meitä! Lisätiedot Hanna 050 310 7988.
Lohja
K30-ryhmä toiminta
maanantaisin klo 13.30-17.00 Kulttuuripaja Hiisin tiloissa. Ryhmä toteutuu yhteistyönä Emyn, Kulttuuripaja Hiisin ja Lohjan seurakunnan kanssa. Mukavaa yhdessäoloa, pelailua ja luovaa tekemistä. Poikkea vaikka kahville vaihtamaan kuulumisia. Lämpimästi tervetuloa!
K30-toiminta on laajentunut torstai-iltoihin klo 16-18. Maaliskuun torstai-iltojen teemana musiikki! Toiminnan yhteydessä järjestetään täysi-ikäisille avoin Sateenkaarikahvila kerran kuukaudessa. ( 23.4., 21.5.)
UUTTA! kansainvälinen ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 16-18
Ryhmä on avoin täysi-ikäisille ja tutustumme mielellämme myös toistemme kulttuureihin. Tervetuloa mukaan kansainväliseen joukkoon!
Kansainvälinen ryhmä toteutuu kuun ensimmäisenä keskiviikkona Nummelassa kokkailun merkeissä. Seuraavat päivämäärät: 1.4., 6.5. sekä 3.6. klo 17-20.
Lisätiedot Hanna 050 310 7988.
Hyvän mielen liikuntaa
torstaisin klo 15–16 Laurentius-koulun liikuntasalissa yhteistyössä Skene ry:n ja Kulttuuripaja Hiisin kanssa. Matalan kynnyksen liikuntaa hyvällä mielellä. Aikaisempaa liikuntakokemusta ei tarvita.
Ilmoittaudu uutena osallistujana Suville 050 310 7987 tai Hannalle 050 310 7988, niin tiedämme päästää sinut sisään kouluun.
HUOM! Naisten oma vuoro kerran kuukaudessa. (Seuraavat kerrat: 23.4., 21.5.) Huomioithan, että naisten vuoro korvaa liikuntaryhmän vuoron kerran kuukaudessa.
Haluaisitko vapaaehtoiseksi vetämään hyvän mielen liikuntaryhmää? Aiempaa kokemusta liikuntaryhmän vetämisestä ei tarvita, riittää että olet kiinnostunut ja valmis sitoutumaan toimintaan. Lisätiedot Hanna 050 310 7988 tai Suvi 050 310 7987
Virkkalassa lautapelejä
perjantaisin klo 13–14.30, parillisina viikkoina MLL Virkkalan tiloissa. Yhteistyössä Mieli Lohjan mielenterveys ry:n kanssa. Tervetuloa pelaamaan lautapelejä hyvään seuraan.
Lisätiedot Suvi 050 310 7987
Tulossa! Kaikukortti-ryhmä
Kaikukorttiryhmä aloittaa toimintansa lähiaikoina. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa sopimaan kuukauden yhteisen kaikukorttikohteen, ja toteuttaa retken vapaaehtoisen ohjaamana. Lisätiedot Hanna 050 310 7988.
Kaikukortti ryhmä teki ensimmäisen retkensä 28.1. Luonnontieteelliseen museoon. Mihin mennään seuraavaksi?
Vihti
Maanantaisin klo 10–13 Ahteelassa 18–35-vuotiaiden Olkkari
Juodaan mitä kuuluu? -kahvit ja tehdään sen jälkeen jotain kivaa yhdessä. Tuu mukaan! Lisätiedot Hanna 050 310 7988 tai Suvi 050 310 7987.
UUTTA! Perjantaisin klo 10-13 Ahteelassa täysi-ikäisille avoin kohtaamispaikka
Luova ryhmä
Luova ryhmä kokoontuu torstaisin ViaDia:n Senioritalolla klo 10-12. Ryhmässä jutellaan ja puuhastellaan luovasti. Mukaan voi tulla vaikka vain vaihtamaan kuulumisia.
Onko sinulla luovia taitoja, joita voisit jakaa myös toisille? Haluaisitko toimia vapaaehtoisena Nummelan luovassa ryhmässä? Tehtävänäsi olisi suunnitella toimintaa ja luovia projekteja yhdessä ryhmän kanssa ja toteuttaa niitä ryhmän kokoontumisissa torstaisin Via Dian tiloissa.
Lisätiedot Suvi 050 310 7987 tai Hanna 050 310 7988.
UUTTA!
- Uusi kansainvälinen liikuntaryhmä harjoittelee yhteispelejä Catch´n Serve Ball:n merkeissä lauantaina 11.4. klo 14-16 vapaaehtoisen ohjaamana Nummelan koululla. Lisätiedot Hanna 050 310 7988.
- Kansainvälinen kokkausryhmä joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko ( 1.4., 6.5. ja 3.6.) Etelä-Nummelan koululla. Naaranpajuntie 19. Lisätiedot Suvi 050 310 7987
- Aloittelemassa Kaikukortti-ryhmä! Ryhmä aloitti toimintansa 28.1. retkellä Luonnontieteelliseen museoon Emyn ohjaajien kanssa. Jatkossa ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa sopimaan yhteisen kaikukorttikohteen, ja toteuttaa retken vapaaehtoisen ohjaamana. Haluaisitko sinä ohjata ryhmän kuukausittaisen retken? Lisätiedot Hanna 050 310 7988.
Siuntio
Perjantain Hyvän mielen ryhmä
Hyvän mielen ryhmä perjantaisin klo 10-12 Fanjunkarsissa. Luovaa tekemistä ja hauskoja keskusteluita. Tervetuloa lämminhenkiseen mukavaan porukkaan, jossa saa nauraa ja olla oma itsensä.
Ilmoittautuminen uutena osallistujana Hannalle p. 050 310 7988
Maanantain Kohtaamispaikka
Mukavaa yhdessäoloa maanantaisin klo 10.30-12.30 Fanjunkarsissa. (alkaen 20.4.!)
Aloitusjuhlat 20.4. lautapelien ja herkkujen parissa! Lämpimästi tervetuloa kaikki täysi-ikäiset!
Lisätiedot Hanna 050 310 7988 tai Suvi 050 310 7987
Sulkapalloa
Sulkapalloa Siuntion Hotellilla perjantaisin klo 12–14. Siuntion kunnan järjestämällä sulkapallo vuorolla pääsee pelaamaan Emyn tarjoamilla mailoilla matalan kynnyksen pelejä. Omatoimista pelailua, mailan saa vapaaehtoiselta. Lisätiedot Hanna 050 310 7988
Inkoo
Inkoossa alkaa aivan uutena toimintana Kyläkahvit, eli Byakaffe! Byakaffet toteutuvat yhteistyössä Inkoon kunnan kanssa. Voit lukea lisää Kyläkahveista tästä linkistä, joka johtaa Inkoon kunnan kotisivuille: Kyläkahvit tarjoaa matalan kynnyksen kohtaamispaikan aikuisille – Inkoo
Kyläkahvit kahvitellaan kevätkaudella Inkoon kunnantalolla kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 10-12. (1.4. Byakaffe toteutuu Degerbyssa).
Päivämäärät ovat: 1.4. (Degerbyssa) sekä 6.5.
Olisitko kiinnostunut toimimaan EMY:n vapaaehtoisena Inkoossa? Etsimme ruotsin kielen osaavia vapaaehtoisia kyläkahvitoimintaan Inkooseen. Tehtävänäsi olisi toimia ohjaajan parina lämminhenkisessä aamupäivän kahvitilaisuudessa.
Lisätiedot Hanna 050 310 7988.
Nuorten aikuisten (18-29-v) Olotila klo 16-18
Kokoonnumme joka toinen torstai (9.4., 23.4.). Kokoontumispaikka Huvikumpu, Museontie 9.
Tuu mukaan pelaamaan, juttelemaan ja herkuttelemaan!
Lisätiedot Hanna 050 310 7988
Karkkila
Karkkilassa on alkanut ryhmätoiminta!
Kohtaamispaikka keskiviikkoisin klo 10-12
Katukappelilla, Helsingintie 50. Toiminta on avointa täysi-ikäisille. Lämpimästi tervetuloa juomaan kuppi kahvia ja vaihtamaan kuulumisia. Kokkaillaan hävikistä herkkuja, pelataan bingoa ja lautapelejä tai tehdään jotain muuta mukavaa. Ota vaikka oma käsityö mukaan.
Haluaisitko toimia vapaaehtoisena ryhmänvetäjänä Karkkilassa? Onko sinulla osaamista, jota voisit hyödyntää vapaaehtoistoiminnassamme? Ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan lisää!
Lisätiedot: Suvi Hotari suvi.hotari@emy.fi / p. 050 310 7987 tai Hanna Parikka hanna.parikka@emy.fi / p. 050 310 7988.





