Puutarha

Emyllä ja Länsi-Uudenmaan sosiaalisella kuntoutuksella on yhteinen puolen hehtaarin kokoinen viljelysmaa Kauklahdessa, pienen kävelymatkan päässä Kauklahden juna-asemalta. Puutarhalle voi osallistua joko Emyn vapaaehtoisena tai sosiaalisen kuntoutuksen palvelun kautta.

Puutarha käynnistyy toukokuussa

Vuoden 2026 puutarhakausi käynnistyy 4.5. ja jatkuu aina syyskuun lopulle. Emy hakee taas vapaaehtoisia palstalaisia koko kesäksi. Vapaaehtoisena pääset toteuttamaan yhteisiä visioita ja itseäsi niin halutessasi. Sinun ei tarvitse tietää ennalta mitään puutarhahommista, riittää että uteliaisuutesi heräsi ja haluat viettää kesäpäiviä kivassa seurassa ulkona.

Järjestämme osallistujille myös retkiä ja teemapäiviä, joten koko kesä ei ole pelkkää aherrusta. Kasvimaa on suurehko, melkein puoli hehtaaria, joten tilaa riittää hengittää. Vaikka pääpaino on ”yhdessä tekemisellä”, on siis myös mahdollisuus vetäytyä hetkeksi hiljentymään. Tarkoitus on löytää porukasta ja luonnosta voimia omaan jaksamiseen tai vain elpyä kiireisestä elämäntyylistä. Toki fyysisiäkin hommia löytyy niitä kaipaaville.

Päivät puutarhalla kestävät neljä tuntia ja päättyvät yhteiseen ruokailuun, joka on osallistujille ilmainen. Vapaaehtoisena pääset seuraamaan koko kauden aina syyskuun loppuun saakka. Tällöin pääset nauttimaan sadonkorjuusta, mikä tietenkin kruunaa kesän. Vapaaehtoiset tekevät 1-3 päivää viikossa riippuen omasta aikataulusta ja jaksamisesta.

Hae mukaan puutarhan vapaaehtoiseksi!

Täytä hakemus tästä linkistä. Tai täytä alla oleva lomake.

Puutarhaohjaaja Ulla Sundström: p. 050 310 7980, ulla.sundstrom@emy.fi. Voit myös soitella tai laittaa sähköpostia, jos haluat tietää lisää.

Erään palstakävijän tarina

Työttömänä ollessani kävin aikuissosiaalityön järjestämässä kipinäryhmässä pitääkseni yllä jonkunlaista kiinnostusta elämään ja estääkseni mieltäni tylsistymästä.. Kävimme kerran viikossa porukalla esim. ulkoilemassa tai kulttuuritapahtumissa. Kipinäryhmän loputtua keväällä sosiaalityöntekijä suositteli minulle Emyn palstatoimintaa. Sain tietää että palstalaisilla on käytössään esimerkiksi sosiaalityöntekijä, jonka koin turvalliseksi seikkailtuani jo pari vuotta KELA-hakemusten ja kaavakkeiden sekavassa viidakossa. Kävimme yhdessä tutustumassa ja ulkoilmaihmisenä olin kiinnostunut tästä vaihtoehdosta.

Halusin aloittaa heti puutarhan avauduttua, jotta pääsisin kärryille kokonaisuudesta. Varsinainen innostus heräsi kuitenkin vasta varsinaisen toiminnan alettua. Tunnelma joka palstalla vallitsi, yllätti minut, vaikka olinkin kuullut kehuja siitä jo etukäteen. Olin ehkä hieman varautunut sillä minulla oli taustalla sekä fyysisiä rajoitteita että masennusta ja loppuun palaminen aiemmassa työssäni. Kävijöiden kesken vallitsi mukava, kaikkia kunnioittava ilmapiiri, jota ohjaajat tukivat. Porukalla sai jakaa asioita ja hakea vertaistukea arjen asioihin tai puuhastella ihan yksin omassa rauhassaan ilman ylimääräistä hälinää. Jossain vaiheessa havahduin siihen että aamulla oli mukava lähteä kotoa ja mieli alkoi kuin itsestään odottaa että pääsee näkemään mitä puutarhalle kuuluu. Vasta kun mieli alkoi toipua, muistin miltä tuntuu olla jälleen työkykyinen.

”Kun mieli alkoi toipua, muistin miltä tuntuu olla jälleen työkykyinen”

Opinnäytetyö

Puutarha-avusteisen intervention harjoituksia Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry:ssä Peltonen, Tarja (2023): Puutarha-avusteisen intervention harjoituksia Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry:ssä – Theseus

Olet tervetullut myös Emyn muuhun toimintaan. Klikkaa kuvasta itsesi Emyn toimintatietojen äärelle!

Puutarhatoimintaa tehdään kumppanuudessa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaalisen kuntoutuksen kanssa.

Sosiaalinen kuntoutus

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue

Koordinaattori Saara Lipponen: saara.lipponen@luvn.fi